KANNELJÄRVI KYLITTÄIN

Koottu Kanneljärvi II kirjasta; Kanneljärvi kylittäin ja taloittain.
Julkaisija Kannel-säätiö 1986.
Kokoojana Hannu Määttänen

Kanneljärveläiset 11.10.1997 esittely

Niiko työ kaik tiijättäkkii, ni mei pitäjääs ol kaheksa kyllää.
Mieko huuva täält kylä nime, ni nouskaa sitä mukkaa yllää.

Jos aakkosiist iha aletaa, ni ensimäiseeks on harjulaisii vuoro.
Mahtaaks meitä olla nii paljo, jot saataiskii oma laulukuoro.

Seuraavaks onkii Hämmeekylä, ja siel ol meininki ain nii hyvä
Siel ol harrastuksii monellaisii, ol hiihtäjii ja voimistelunaisii.

Hötsölääs olliit pitkät kujaset ja Herrastuomaar Ville
Hää hoiteel kaik lakiasiat koko pitäjille.

Jokelaa ei kui moni tietääntkää, liek tääl nytkää kettää.
Mut jos kuka tuns Lohela tai Turkkila, ni kaik ne sammaa vettää.

Koko kommee pitäjänime nuo kanneljärveläiset pittää.
Mut olha se iha keskuspaikka, eihä sille maha mittää.

Ne Kuuterselä pojat eukoksee naivat, Harjukylä naisii.
Ilmaks ne melkee kaik ovatkii, keskenää sukulaisii.

Liikola ja Seppäse Unto, ol koko maailma tuttuloi.
Evakoist ja myllytuvist hää kirjoitti hyyvvii juttuloi.

Sykelä suuree kyllää kuulu, myöskii koko Mustamäki.
Kyläläiset eleliit kotonnaa ja asemaal niiko herrasväki.

Artturi Kaltokari: Kanneljärveläiset 11.10.97 esittely.

HARJU

Kylän nimen alkuperästä on löydettävissä ainakin kaksi tavanomaista viitettä: joko se on muodostunut siellä asuneista Harju-nimisistä henkilöistä tai kylälle ominainen maaston muoto on sanellut nimen. Vanhan Äyräpään kihlakunnan historian 1. osassa mainitaan, että vuonna 1554 kylässä oli neljä Harju-nimistä talonomistajaa. Toisaalta isonjaon aikaisissa kartoissa vuodelta 1836 esiintyvät paikannimet Korpiharju, Yläharju ja Alaharju. Nämä paikannimet viittaavat todennäköisesti kylän läpi virranneen joen molemmilla puolilla olleisiin harjanteisiin tai sitten kylän laidoilla kohonneisiin melko suuriin mäkiin.
Kylän raja etelässä kulki Soltaanjoen ja Pahanojan yhtymäkohdan kautta ja lännessä Pahaojaa pitkin kohti pohjoista Mannosensuolle, jossa se yhtyi Uudenkirkon pitäjärajaan. Sitä seuraten se kulki Suurelle Särkijärvelle. Siellä se yhtyi Muolaan pitäjärajaan ja erosi siitä pohjoisessa hieman ennen Saatjärveä, jonka jälkeen raja suuntautui etelään kohti Valkjärveä, josta osa oli Harjun kylän puolella. Siitä kylänraja jatkui edelleen etelää kohti lähelle Likolampia, jossa se teki mutkan tullen lähelle kylän peltoja ja yhtyi Soltaanjokeen. Sitä itärajana seuraten se tavoitti jälleen Pahanojan suun.
Kun rautatie kulki kylän läpi, muodostui sen alueelle kaksi asemanseutua: Kanneljärven asema ja Lounarjoen pysäkki ympäristöineen. Näiden asemaseutujen välillä tunnettiin lisäksi kylän osina Jeremala, Markkola, Paarnoja ja Peräkylä.
Kylämaisemaa halkoi pieni, vuolaasti virtaava joki, johon peltojen rinteet kaartuivat paikka paikoin hyvinkin jyrkästi. Joen nimi vaihteli aina sen mukaan missä se kulki. Niinpä alkupäästä lukien niminä olivat Lounatjoki, Hopiaoja, Jeremalajoki, Perkiöjoki - johon yhtyi myös Pilkkoijoki - Markkolaisjoki ja lopuksi Soltaanjoki, jona se yleisesti tunnettiin.
Järviä oli kylän alueella varsin runsaasti, joskin ne olivat enimmäkseen pieniä ja sijaitsivat varsinaisen kylän ulkopuolella. Pieni ja Suuri Särkijärvi olivat hiekkapohjaisia ja siten hyviä uimapaikkoja. Valkjärvi oli aivan metsäjärvi, jonka pohjoispäässä oli hiekkarantaa. Peräjärvet muodostuivat lähekkäin olevista kolmesta pikkujärvestä, jotka erotti toisistaan pieni kannas. Sielläkin käytiin uimassa. Muita pikkujärviä olivat kaksi Likolampea, Pilkkoijärvi, Huosoijärvi ja Kaaterlampi.
Kylän luoteisosassa, Särkijärvien ja Lounatjoen puolella maasto oli pääasiassa kuivaa mäntykangasta. Siellä oli useita venäläisten kesävieraiden aikanaan rakennuttamia huviloita - taatsoja - , jopa siellä oli asemakaavakin aivan kaupungin malliin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli Lounatjoen pysäkiltä Särkijärvelle pienoisrautatie, jota liikennöi höyryveturin vetämä vaunu - kontka. Varsinaiseen Harjun kylään kulki myös hevosvetoinen vaunu.
Harjun kylässä oli joen molemmin puolin rinnepeltoja, jotka levittäytyivät tasaisiksi viljelyaukioiksi. Maan laatu oli varsin hyvää viljelymaaksi, savi-, multa-, ja hiekkapitoista. Pellot olivat täysin kivettömiä eikä vesihaittoja juuri ollut lukuunottamatta harvoja tapauksia joen alajuoksulla.
Radan länsipuolella oli laajoja metsäalueita, jotka olivat hyviä marja- ja laidunmaita. Kylän itäpuolella oli useita mäkiä kuten Murhapalteet, Likolammen mäet ja Huosoijärven mäet. Ne olivat suosittuja hiihtomaastoja muillekin kuin harjulaisille. Siellä oli myös hyviä soranottopaikkoja. Kylämaisema muuttui paljon 1930-luvulla, kun raivattiin uusia peltoja ja kunnostettiin teitä.
Sähkö kylään saatiin vasta vähän ennen talvisotaa. Teollista toimintaa oli Mikko Kirjavaisen sirkkelisaha, pärehöylä ja mylly. Ne olivat aikaisemmin Suosillanpäässä, mutta ne siirrettiin 1930-luvulla kirkolle vievän tien varteen Soltaanjoelle. Sen jälkeen Salomon Kirjavainen perusti samalle paikalle kattotiilitehtaan. Särkijärvellä oli aikanaan Anton Marschanin makkaratehdas, ja Lounatjoen lähellä oli lisäksi pieni tervapolttimo, jonka omisti Taavetti Reiman/Juhana Taavetti. Siellä valmistettiin puutervaa rekiä ja suksia varten.
Kanneljärven asemanseutu oli tiheästi asutettua. Siellä olivat kaupat, senaikaiset kahvilat - sainoit - ja poliisiasema. Hevosajurit -vossikat - ja taksiautoilijat - pirssiautoilijat - odottivat kyydittäviä aina junien tuloaikoina. Sahatavaran ja muun puutavaran lastaus rautatiekuljetuksia varten oli asemalla varsin vilkasta.
Kansakoulu sijaitsi asemaseudun ja varsinaisen Harjun kylän puolivälissä. Koulu aloitti toimintansa 1913. Hirsirakenteisessa koulussa oli kaksi luokkahuonetta, opettajien asunto ja tarvittavat ulkorakennukset. Vuonna 1927 rakennettiin vielä lisärakennus, jota käytettiin alakouluna, juhlasalina ja käsityöluokkana. Koululta kyläänpäin mentäessä oli noin kilometrin päässä tien vasemmalla puolella Salomon Kirjavaisen tiilitehdas.

LOUNATJOKI

Lounatjoki kuului hallinnollisesti Harjun kylään, joskin asukkaat pitivät sitä omana kylänään. Riihimäen-Pietarin rautatien valmistuttua vuonna 1870 Lounatjoen hiekkaiset mäntykankaat tulivat suosituiksi venäläisten kesävieraiden huvilapaikoiksi, eivät niinkään järvien rannat, joita niitäkin oli saatavilla.
Itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä Lounatjoen asutukselle antoivat oman leimansa tyhjiksi tai muuten rappeutumaan jääneiden kesähuviloiden paljous ja jäänteet entisestä kesävieraiden loisteliaasta elämästä.
Talvisotaan mennessä oli osa huviloista jo purettu ja siirretty muualle osan ollessa vielä paikoillaan vuokralaisten tai kesävieraiden käytössä. Asukkaat niissä vaihtuivat usein.

HÄMEENKYLÄ

Hämeenkylää kutsuttiin aiemmin Hämeksi. Kylän nimen alkuperästä on esitetty kaksi tavanomaista arvelua: joko se johtuu Hämäläinen-nimisistä asukkaista tai alueella on ollut Häme-niminen tai siihen viittaava paikka jo ennestään.
Kylän raja idässä kulki pitkin Suulajärveä ja Kivennavan rajaa, pohjoisessa pitkin Muolaan rajaa Saatjärvrn luoteispuolelle, josta se lähti kutakuinkin suoraviivaisesti kaakkoon leikaten Kanneljärvi-Hämeenkylän tien Karhonanmäen kohdalla ja siitä edelleen kaakkoon Hämeenkylän ja Hötsölän metsien väliä pitkin Avo-ojalle ja sitä seuraten takaisin Suulajärveen.
Hämeenkylässä oli viisi kylänosaa: Hyrilä, Hämeen Alakylä, Hämeen Yläkylä, Määtsemäki ja Vääräsilta.
Hämeenkylä oli melko laaja kyläyhteisö. Maantie jakoi sen kahteen osaan: Yläkylään ja Alakylään. Maasto oli kumpuilevaa siellä täällä entisten venäläisten huviloiden puistoissa kasvoi suuria ja tuuheita jaloja puita. Suulajärven hiekkarannat olivat verrattomat. Ensimmäisen maailmansodan alettua oli Hämeenkylän alueella 56 huvilaa, joista suurimman osan omisti Pietarin vallasväki.
Kanneljärven asemalta tultiin Hämeenkylään Haapasillan kautta kulkenutta tietä. Myllyojassa oli ollut perimätiedon mukaan aivan maantien tuntumassa jauhomylly. Myllyojan nimi muuttui alajuoksultaan Avo-ojaksi, koska se pysyi paikka paikoin talvipakkasellakin sulana. Kustaa Hussin kerrotaan raivanneen peltoa niin kivisille maille, että niiltä kertyi kiviaitaa 600 m. Ville Hussi osti kylän ensimmäisen pyörillä liikuteltavan puimakoneen ja siihen liittyvän moottorin. Joonas Reiman tunnettiin hyvänä puuastioiden ja pärekorien tekijänä.
Yläkylän maantietä lähdettäessä Alakylään päin oli ensin metsätaival ja sen jälkeen kansakoulu. Rytönmäen alapuolelta alkoi puro, joka sai vetensä mäenrinteessä olevasta ehtymättömästä lähteestä. Puro virtasi Hämeen läpi Alakylään. Puron varressa olivat kyläläisten saunat. Määtsemäen talot olivat ryhmittyneet U-muotoisen tien varrelle. Joona ja Anna Määttänen rakennuttivat höyrykoneen voimin käyvän sahan. Sen Veljekset Määttänen Oy laajensi kaksiraamiseksi sahalaitokseksi, johon tuli höyläämö ja mylly sekä 1920-luvulla sähkögeneraattori. Siitä vääräsiltalaiset saivat sähkövalot, jotka myöhemmin ulotettiin koko kylälle.

HÖTSÖLÄ

Kylän nimestä on esitetty kaksi arvelua, joiden mukaan se johtuu joko 1600- tai 1700-luvulla kylän paikalla asuneista Hötsi-nimisistä miehistä tai kylään kuuluvasta pehmeästä ja kosteapohjaisesta Kanneljärven rantamaastosta. Sellaista maaperää sanottiin hötsehiköksi tai hötseiköksi, joskaan tällainen nimitys ei ollut kovin yleisesti tunnettu.
Kylän rajoina olivat lännessä Pienjoki ja Kanneljärven koilliskulma, josta raja kulki Likolammelle ja siitä Valkjärvelle. Järven pohjoispuolelta raja kääntyi jyrkästi kaakkoon ja kulki Haapasillan itäpuolitse Avo-ojaan, jota pitkin se jatkui Hämeenkylän maantiehen saakka. Siitä raja kulki Liikolaan johtaneen tien länsipuolitse Suureenjokeen etelässä ja jatkui sitä pitkin Pieneenjokeen.
Kylänosia olivat Alavirta, Arvipää eli Kissahäntä, Haapasilta ja Ylävirta. Kylä oli maastoltaan tasaista. Viljelysmaat olivat savimulta- tai hiekkamultamaita. Kanneljärven rantaosuus oli osittain hiekkarantaa ja osittain aivan pehmeäpohjaista suomaata.
Kylän talot olivat ryhmittyneet melko suppealle alueelle järven koillispuolelle.

JOKELA

Jokelan pieni kylä kolmen pitäjän kesken jakautuneen laajan ja kalaisan Suulajärven lounaispuolella oli historiallinen jäänne keskiajalta, jolloin Suulajärven ja Kanneljärven ympäristö oli jo asuttua ja jolloin Kanneljärven etelärannalla oli oma kappelikin. Kun vesistöjä käytettiin silloin talviteinä, tultiin Suulajärven ylitse joen, Vammeljoen tai silloiselta nimeltään todennäköisesti Suulajoen, suuhun ja Vammeljokea pitkin edelleen Suomenlahdelle. Jokisuusta on saattanut johtua paikkakunnan nimi, Jokela, samoinkuin siitä alkanut Jokelan pitäjä, josta on maininta 1500-luvulta.
Vuoden 1591 veroluettelossa mainitaan Povall Jokelaisen talo. Viittaako nimen alkuperä paikan nimeen vai olisiko Jokela saanutkin nimensä Jokelainen-nimisistä asukkaista, jää arvailujen varaan.
Jokela on toiselta nimeltään Lohela. Sen alkuperä viittaa paikkakuntailaisten kertoman mukaan lohikaloihin, joilla todennäköisesti tarkoitettiin purolohia, "lohenikkoja".
Kylän rajoina olivat pohjoisessa Avo-oja ja idässä Suulajärvi, josta raja kulki Suulajokea pitkin etelään pari kilometriä. Sitten se erkani joesta pohjoissuuntaiseksi länsirajaksi, kulki kansakoulun länsipuolitse ja yhtyi Hämeenkylään johtaneeseen tiehen.
Maisemaltaan Jokela oli metsäsistä ja talot olivat sijoittuneen Kanneljärvelle ja Hämeenkylään johtaneiden teiden varsille.

KANNELJÄRVI (Kantjärvi)

Kylän nimen osalta viitataan kunnan nimeä koskeviin alkuperäisiin arveluihin. Kirkonkylänä se oli pitäjän keskus, jossa sijaitsivat tärkeimmät kunnalliset virastot ja elimet. Pinta-alaltaan ja asukasluvultaan se oli myöskin laajin pitäjin kylistä.
Kanneljärven kylänosina tunnettiin Hannola, Hovikylä, Korpikylä, Lastikkala ja Peräkylä.
Kylän rajana oli idässä Pienjoki aina siihen saakka kunnes se yhtyi Suureenjokeen. Sen ylitettyään raja kulki jonkin matkaan iään Kuuterselkään rajoittuville metsäaukeille ja kääntyi sitten jokseenkin suoraviivaisesti lounaaseen. Ylitettyään kahteen kertaan rautatien raja jatkui pitkin Suurjoea (Vammeljokea) kuntarajaan saakka ja sitä pitkin etelässä ja lännessä Mannosensuolle. Sieltä se teki jyrkän kulman kaakkoon Pahaojan alkulähteille ja kulki sen jälkeen Pahaojaa pitkin siihen saakka etelään, kunnes Pahaoja ja Soltaanjoki yhtyivät. Siitä raja lähti pohjoiseen pitkin Soltaanjokea, josta se erosi Kurksuolle ja kulki Kurksuolta edelleen koilliseen Likolammelle ja kääntyi jyrkästi kaakkoon Kanneljärven koillisosan poikki Pienjoen lähtökohtaan Kanneljärvestä.
Pinta-alaltaan laajasta kylästä erottui selvästi keskustaajama, kirkon ympäristö. Vielä uutuuttaan hohtaneen kirkon ja siihen rajoittuneen hautausmaan ollessa keskuksena olivat senaikaisen tiheän asutuksen joukosta löydettävissä lähietäisyyksiltä kunnantalo, kansanopisto, suojeluskuntatalo, nuorisoseuratalo, kansakoulu, lääkäritalo ja useita kauppoja. Taustalla siintänyt järvi loi asutuksen ylle leppoisaa tunnelmaa.
Pinnanmuodostukseltaan muuten varsin tasaisen kylän metsäisessä länsilaidassa sijaitsi koko kunnan korkein mäki, 118 metriä korkea Hötömäki. Ympäristöineen se tarjosi monia mahdollisuuksia hiihtokilpailujen järjestäjille ja ampumaurheilun harrastajille. Kylän tarkastelu voitiin aloittaa Hötsölän kylän rajalta, jossa oli luonnonkaunis Pienjoen silta. Tätä siltaa kutsuttiin myös Lemmensillaksi, koska se oli suosittu nuorison kokoontumispaikka. Kanneljärven ylevätyylinen valkoinen kirkko vihittiin käyttöön 1934. Sen oli suunnitellut Uno Ullberg ja se sijaitsi opistoa vastapäätä. Osuuskauppa ja kansakoulu (perustettu 1895) olivat tien vastakkaisilla puolilla. Alkuaan kunnantalo oli ollut venäläisvalmisteinen huvila. Yksi kylän suurimmista taloista oli Temisevä, joka oli kirjailija Unto Seppäsen lapsuus- ja nuoruudenaikainen koti. Kanneljärven seurakunnan väliaikainen kirkko oli kunnostettu venäläisestä huvilasta. Uuden kirkon tultua käyttöön käytettiin väliaikaista kirkkoa kunnalliskotina. Niemenhovin rakennutti Kanneljärven rantaan pietarilainen tehtaanomistaja Krusel ( ruotsalaisen räjähdysainekeksijän ja suurlahjoittajan Alfred Nobelin vävy). Päärakennuksena oli harmaa puurakennus vuoteen 1912 saakka, jolloin ruvettiin rakentamaan uutta päärakennusta kalkkitiilestä. Se valmistui syksyllä 1913. Krusel oli toisjalkainen ja melkein sokea, minkä vuoksi puolen kilometrin päässä olleelle kumpareelle vieneen polun varressa olleet kivet ja kannot oli maalattu kirkkain värein. Viimeinen omistaja Herman Määttänen korjautti päärakennuksen täysihoitolaksi. Aluksi siinä toimi luontaisparantola ja sen jälkeen keuhkotautiparantola. Niemenhovin vuokraajat olivat lyhytaikaisia ja niinpä Herman ryhtyi ennen talvisotaa itse viljelemään hovin maita, jotka samoin kuin rakennukset jäivät hyvään kuntoon talvisodan alkaessa. Kun lähdettiin Kanneljärven asemaseudulta Uudellekirkolle vievää tietä ja ylitettiin ylikäytävä ja Pahaoja, oli ensimmäisenä vasemmalla Veljekset Määttänen Oy:n konttori-asuinrakennus. Johan Oleski oli paikkakunnalla hyvin tunnettu seppä.
Kuva: Kanneljärven pappilanranta.

KUUTERSELKÄ

Kylän nimen alkuperä on vain arvailujen varassa. Sen oletetaan liittyneen lähiseuduilla oliviin "selkiin". Mahdollisesti idästä päin laskettuna on kylän harjanne ollut kuudes selkä ja siitä on muokkautunut Kylän nimeksi Kuuterselkä. Kuuterselän kylämäki kohosi lähes sata metriä merenpinnan yläpuolelle. Maisemat olivat laajat. Asutus ja pellot olivat ryhmittyneet mäen päälle ja laskeutuville rinteille. Kylään kuului monia järviä ja joka puolella ympäröivät kylää taivaan rannalle ulottuneet metsämaisemat.
Kylän osina tunnettiin Alakylä, Järvet, Ollimäki, Tiirikkala ja Törölä. Aikanaan oli kylään perustettu Kansalaisseura, jonka piirissä oli paljon erilaista harrastustoimintaa. Oli myös urheiluseura Kuuterselän Katajaiset sekä vireästi toiminut Kuuterselän Marttayhdistys. Kuuterselän Osuuskassa piti vuorostaan huolta kyläläisten taloudellisesta puolesta.
Kylä oli vanha ja siellä oli paljon sille ominaisia tapoja. Niinpä esimerkiksi pääsiäisaamuna kylän pojat ja tytöt kiersivät kylää soittaen omatekoisia torvia. Liittyikö se pääsiäissanoman julistamiseen tai lienee ollut vanha pakanallinen tapa.
Pohjoisessa Kuuterselän kylä rajoittui Liikolan kylään ja raja kulki kylien välisessä metsässä kutakuinkin puolivälissä lännestä itään leikaten Kuuterselän ja Liikolan välisen maantien Rajanotkossa ja jatkuen Suursuota (Onkisuota) pitkin Onkijärven ja Mustalammen puolivälistä itäkoilliseen Kivennavan rajaan. Kyläraja seurasikin sitten Kivennavan kuntarajaa sekä idässä että Etelässä. Saavutettuaan Uudensahan kylän raja kääntyi jyrkästi luoteeseen ja kulki miltei viivasuorana halki Merisuon leikaten Mustaanmäkeen menevän maantien Korko-ojan länsipuolitse. Tässä raja teki loivan mutkan, mutta kulki edelleenkin luoteeseen melkein Viipurin - Rajajoen rautatielle saakka, ja kilometrin verran sen suuntaisesti kuljettuaan se kääntyi koilliseen kulkien taas suoraan kunnes tavoitti Kuuterselkä - Liikola-rajan lähellä Myllyojaa.
Kolmikanta-nimisessä teiden risteyksessä kylän pojat istuskelivat usein iltaansa viettämässä ja ukotkin tulivat sunnuntaisin "uhoelemaa". Myllymäkeä kutsuttiin myös Kokkomäeksi. Sinne rakennettiin juhannuksena kokot, korkea "salkokokko" ja viereen matalampi "ämmäkokko". Tänne kylän väki kokoontui juhannusaattona kokkoja polttamaan. Myllymäki oli muutenkin kokoontumispaikka, ainakin nuorisolle. Sinne oli isojen koivujen varaan rakennettu kyläkeinu, ja se olikin kesäisin ahkerassa käytössä. Talvisin Myllyrinteen mäet olivat mitä parhaimpia mäenlaskupaikkoja. Kylän korkeimmalla kohdalla, 99,2 metriä meren pinnasta, oli kolmiomittaustorni ja toisella puolen tietä talkoilla tehty pallokenttä. Lanamäen päällä kauniissa männikössä oli kansakoulu. Kuuterselän kansakoulu oli aloittanut toimintansa vuonna 1899 vanhassa huvilassa, kunnes tämä uusi koulurakennus valmistui 1924. Kansalaisseuran talo kansakoulun ohella monien harrastusten keskus ja sielä pidettiin juhlia ja iltamia. Seuratalon vieressä sijaitsi urheilukenttä, jossa kylän nuorison illat ja pyhäpäivät kuluivat rattoisasti urheilun merkeissä. Kentällä pidettiin myös lukuisia urheilukilpailuja. Salmensillalla oli tien molemmin puolin silmiä hivelevä järvimaisema. Pienenjärven puolella oli kylän yhteinen uimapaikka. Siitä lähti tie kiertämään Suurenjärven rantaa.

LIIKOLA

Kylän nimen alkuperästä on viitattu paikkakunnalla 1700-luvulla asuneeseen Liikoinen-nimiseen asukkaaseen. Kylän toisen nimen, Turkkilan, on taas arveltu johtuneen kesäkuumallakin valkea turkki päällä, karvapuoli päälläpäin, kävelleestä miehestä tai Turkki-nimisistä asukkaista tai toisaalta kylässä aikanaan majailleista venäläisistä kasakoista, joiden ulkonäkö viittasi kaukaisen idän ihmisiin.
Liikola rajoittui pohjoisessa Suulajärveen ja idässä Kivennavan rajaan ja kulki itä-länsisuunnassa Mustalammen pohjoispuolitse Vammeljokeen ja länsiraja Vammeljokea pitkin takaisin Suulajärveen.
Kylän Kivennavan puoleista päätä kutsuttiin Kyläpääksi ja Suulajoen puoleista päätä Ryhmääpääksi.
Kylämaisemaa hallitsi puhdasvetinen Suulajärvi. Siitä alkanutta Vammeljokea kutsuttiin Suulajoeksi. Kylän koillis- ja itäpuolella oli useita lampia, joista Likolampi oli nimensä mukaisesti pellavien liotuspaikka. Liikola olikin pitäjän vesirikkain kylä.
Kylän talot olivat valtaosaltaan ryhmittyneet Kivennavalta Kanneljärvelle johtaneen tien varteen. Rehevät sireenipensaat reunustivat useita taloja. Erikoisena tapana Liikolassa - ja myös Kuuterselässä - oli pääsiäissanoman julistaminen omatekoisilla lasitorvilla. Kylän pojat keräilivät pitkänomaisia lasipulloja, kiersivät lamppuöljyyn kastetun langan pohjan ympärille ja kun se oli palanut, laskettiin pullo kylmään veteen, jolloin pohja irtosi. Pääsiäisaattona kokoontuivat pojat johonkin lämpimään saunaan ja lähtivät aamuyöstä liikkeelle kulkien pihalta pihalle lasitorviaan soittaen.
Kylän länsilaidassa Suulajoessa sijainnut vanha mylly, Juoneksen mylly, oli kirjailija Unto Seppäsen Myllytuvan tarinoiden syntysija. Eräiden muidenkin hänen teostensa, kuten Evakon, henkilöitä ja aiheita pystyivät kyläläiset paikallistamaan.
Kuva: Liikolan pyöreätorni

VARSINAINEN SYKIÄLÄ (Sykelä)

Kylämaisemaa hallitsi 85 metrin korkeuteen meren pinnasta kohonnut harjanteenomainen mäki, jonka päälle ja ympäristöön pääosa asutuksesta ja viljelyksistä oli ryhmittynyt. Kylän osina tunnettiin Eskopää, Hepokorpi, Hiekkoiaho, Kyläpää ja Riikkilöi.
Säkiälän ja Mustanmäen asemaseudun rajana pidettiin Sotko-ojaa. Heikkoiahon kupeessa oli Viuhkoaho, jossa oli tapana polttaa juhannuskokkoja. Huuvekorvenmäki oli tunnettu ristpetäjistään ja sen päällä sijaitsi vuonna 1893 rakennettu kansakoulu, jonka opettajana toimi Amalia Kakko. Tunnetuin ja pitkäaikaisin koulun opettajista oli lujaa järjestystä pitänyt Karl Enberg/Ukko Eenpeer. Koulupiiri oli aikanaan hyvin laaja ulottuen osittain Neuvolan, Kirjavalan ja Vammeljärven kyliinkin Uudenkirkon kunnan puolelle. Piiri supistui sitä mukaa kuin uusia kouluja rakennettiin. Välittömästi koulunjälkeen erkanivat vastakkaisiin suuntiin kylätie Uudellesahalle ja kyläkujaset Sykiälän mäelle/Hauvvee määele. Tästä alkoi myös Kyläpää-niminen kylänosa sekä maantien että kyläkujasten suunnassa. Anni Paju oli laajalti tunnettu sanavalmiudestaan ja ehtymättömästä sananlaskujen varastostaan. Kylän ukkojen oli tapana kokoontua Kaaprelais nurmeel tarinoimaan. Mäkeläisii mäki oli talvisin mäenlaskijoiden ahkerassa käytössä. Leikinlaskijana ja aina hyvätuulisena tunnettu Tuomaa Paavo piti kylän poikien tukat muodin mukaisina. Riikkilöissä vanhat hiekkakuopat tarjosivat istuskelu- ja kokoontumispaikkoja, joissa nuoret miehet tapasivat pelata korttia kesäaikana.
Kuva: Suojeluskunnan Mustamäen kyläosaston harjoitukset 30-luvulla

MUSTANMÄEN ASEMANSEUTU

Asutus asemaseudulla oli melko nuorta. Ennen vuonna 1870 valmistuneen Riihimäen - Pietarin rautatien rakentamista paikalla oli synkkä kuusimetsä, jolle 1830-luvulla toimitetussa isossajaossa annettiin nimeksi Mustametsä. Sen läpi kulki kirkkotie Kuuterselän kylästä Sykiälän kautta Uudellekirkolle. Mustametsä-nimestä on ilmeisesti johdettu myös aseman nimi, Mustamäki, koska rautatie Kanneljärveltä päin nousi loivaa ylämäkeä.
Rautatien valmistuttua alkoi asutus nopeasti kasvaa, koska puutavarakuljetusmahdollisuuksien ratkaiseva paraneminen ja myöhemmin venäläisten kesävieraiden tulo avasivat monia työ- ja ansiomahdollisuuksia.
Kylämaisemaa hallitsivat rautatieasema ratapihoineen ja varastorakennuksineen, lähiympäristön liikerakennukset ja kauempana Kanneljärven tien varressa muusta asutuksesta erottunut kreikkalaiskatolinen kirkko.
Lähdettäessä Sotko-ojalta kulkemaan asemalle päin teki maantie kohta jyrkän mutkan vasemmalle, josta lähti kangastie oikealle Syrriimäelle. Syrriimäki lienee saanut nimensä siitä, että sen rinne, mäen syrjä, sivusi maantietä. Matkaa jatkettaessa maantie ylitti muutaman sadan metrin päässä Sakko-ojan ja sivusi vasemmalla puolella levinnyttä peltoaukeaa. Boris Pettersson tunnettiin monia kieliä osanneena sekä kaikissa töissään ja toimissaan erittäin tarkkana henkilönä. Toivo Puusteli oli ammatiltaan suutari, mutta muodosti myös vaimonsa ja kuuterselkäläisen Eemil Huumosen kanssa tanssiyhtyeen, joka huolehti lähiseutujen tanssimusiikista. Peltoaukealta lähti myös kärrytie toisaalta Korvenkylään ja toisaalta Kanneljärvelle vievälle tielle. Tämä tiehaara oli aikanaan saanut komealta kalskahtavan nimen, Kuninkaan tienhaara, mikä perimätiedon mukaan johtui siitä, että Ruotsin kuningas oli aikanaan siinä levähtänyt.
Kauppoja oli useampiakin ja myös leipomo. Mikko Mannonen toimi aikanaan pitkät ajat asemamiehenä ja oli tunnettu omapäisistä toimistaan. Eemil Seppänen omisti pärehöylän. Mustamäen kansakoulun opettajana oli Kauko Haverinen. Rukoushuoneyhdistys piti yllä toimintaa Mustanmäen rukoushuoneella. Kylällä toimi aikanaan tervepolttimo, paja ja pärehöylä. Merisuon reunassa oli Mustamäen nuorisoseuran talo, pitkä matala rakennus, joka oli rakennettu 1905. Jalmar Lehtonen omisti sahan lautatapuleineen ja rullavaunuineen. Rautatieasema oli rakennettu 1872. Rautatieasemalta oli jokseenkin sama matka (62 km) sekä Viipuriin että Pietariin. Aseman välittömässä läheisyydessä oli postitoimisto. Kannaksen Osuusliikkeen myymälänhoitajana toimi Joonas Nupponen. Sen lähellä oli kreikkalaiskatollinen kirkko, joka rakennettiin 1910 - 1913 kokonaan keräysvaroilla. Kirkonkellot lahjoitti kauppias Balashow Raivolasta. Jumalanpalvelukset tapahtuivat pääosin vierailevien pappien pitäminä. Kirkonkellojen soitto kuului Kanneljärvelle ja Raivolaan saakka. Kirkossa oli muutamia kallisarvoisia ikoneja. Kirkon lähellä oli laaja kenttä, jonka reunoilla oli halkopinoja. Tämä "halkolaani" oli erilaisten urheilutapahtumien suorituspaikka. Sen vieressä oli entinen kreikkalaiskatolinen pappila. Toisella puolen tietä oli vanha venäläinen täysihoitola. 

Korvekylä

Ikään kuin Mustanmäen asutuksen kylkiäiseksi oli muodostunut Korvenkylä, joka nimensä mukaisesti oli aikanaan raivattu keskelle korpea. Liikenne sinne kulki Mustanmäen kautta. Korvenkylän kohdalla rautatien toisella puolella oli ratavartijan asunto. Kylässä oli kaikkiaan 12 asuntoa.

UUSISAHA

Tämä Sykiälään ja osittain Kuuterselkään kuulunut kylä tunnettiin sekä Uusisaha- että Sahakylä-nimisenä. Kummatkin nimet juonsivat alkunsa kylässä aikanaan olleesta sahasta, josta oli vielä jäljellä varastoalue, "sahalatsi", niin kuin kylässä sanottiin. Uusisaha-nimen alkuosa erotti sen Vanhasaha-nimisestä naapurikylästä.
Tie kylään lähti Sykiälän kansakoulun luota. Se kulki ensin valtion metsän, Pahakorven, läpi ja jatkui sitten ns. Russovan metsän halki. Varsin synkkää metsätietä, joka ylitti kaksi kertaa tarinoiden aiheena olleen Karhuojan, kertyi kuutisen kilometriä, ennen kuin kylä alkoi näkyä. Metsän jälkeen aukeni tien oikealla puolella iso peltoaukea, joka vietti jyrkästi Raivolanjokeen. Koko kylän huomattavin nähtävyys oli, kun tie alitti komean rautatiesillan. Kun ylitettiin vuolaasti jokeen laskeva puro, Oronnotko, oli edessä Markonmäki.
Kylä oli hallinnollisesti sikäli erikoinen, että entiset valtion torpparit kuuluivat Sykiälään ja loput talot Kuuterselkään. Kylän sijainnin johdosta kauppa- ja muut tavanomaiseen elämänmenoon kuuluvat asiat hoidettiin 2 - 3 kilometrin päässä olleessa Raivolassa.
Kylämaisemaa hallinnut joki, Raivolanjoki, oli varsina kalaisa. Koukkupyydyksillä saattoi saada runsaita hauki- ja ahvensaaliita.
Lasten koulumatka Sykiälän kansakouluun oli kovin vaivalloinen. Sitä kertyi yhteen suuntaan 6 - 8 kilometriä, ja vain harvoin talviaikana järjestettiin yhteinen hevoskyyti. Muutoin oli selvittävä kotitekoisilla suksilla tai jalkapatikassa. Matkaa tehtiin yhdessä, sillä synkkä metsätie oli pelottava, ja pelkoa lisäsivät vielä keväisin tien varressa usein nähdyt käärmeet. Arvata saattaa, että pieni koululainen, joka lähti aamulla seitsemän aikaan ja tuli illalla neljän-viiden aikaan kotiin, oli väsynyt, sillä normaalin koulutyön lisäksi hän oli kävellyt tai hiihtänyt puolentoista peninkulmaa.